Takaisin kaikki TV-ohjelmat

4,0

(8 ääntä)

Arviot

Miellyttävä leffa. Päähenkilö on ihana näyttelijä. Oprah on myös yllättävän hyvä.

Hyvä leffa, jos historia kiinnostaa ja on valmis sietämään hieman amerikkalaista siirappia sekä kuluttamaan koko illan töllön äärellä, kun toki mainoskatkotkin vievät aikaa. Siinä mielessä tulee esim. Forrest Gump mieleen, että kuuluisia historiallisia tapahtumia esitetään "maan matosen" näkökulmasta ja peilataan pääosatyypin oman elämän kiemuroihin. Elokuvan virallisessa esittelytekstissä on valitettava virhe: tokikaan kyseinen herra ei ollut orjuuteen syntynyt, koska se lakkautettiin heidän sisällissotansa aikana 1863 ja kyseisen hahmon esikuvana ollut mies oli syntynyt 1919. Myöskin leffan tarina kuvaa tukevasti 1900-luvun loppupuoliskon kuohuja. Toki kurjiin oloihin ja alisteiseen asemaan hän syntyi.

Forest Whitakerin roolisuoritus on mestariteos luokkaa