Kuvaus
Enkelit ja paholaiset. 5. KAUSI PÄÄTTYY. Amitan kaappaajaksi paljastuu oudon kultin johtaja, jolla on Amitalle suuri tehtävä. Onneksi Ian Edgerton on jäljittänyt kulttia jo jonkin aikaa ja tulee Donin tiimin avuksi. Amerikkalainen poliisisarja, jossa matemaatikkonero auttaa FBI:ssä työskentelevää agenttiveljeään rikosten ratkaisemisessa.
Eiderdown
Rami1983. Huomaa kyllä, että olet ns.peruskoulupohjalta kommentoinut:). Ei edes vahingossa nuo yhdyssanat oikein osu, esim matikkajutut tulee yhteen jne. En usko että olet nero...ymmärtämällä noita laskujuttuja, jotka aika usein eivät edes ole "matikkajuttuja".
Piia_Rautio
Onko tämä nykyajan Hercule Poirot? Toivoisin niin, että voisin rentoutua kuten lapsena sitä ohjelmaa katsellen. Joo. Mä tiedän. Helvetti on sitä, ettei ole hetkenkään lepoa. Mutta niin kauan, kuin uskaltaa uskoa, että on oikeutta ja rakkautta maailmassa, on myös levollista luottamusta, että kaikesta selviää. Hengissä, ehkä jopa onnellisesti hengissä.
Tunnari
Sama saatanan ohjelma tulee kahelta kanavalta yhtäaikaa, TV5:ltä ja Kutoselta. En tiä pitäskö itkeä vai nauraa.
kariilmari
Perusidea on sama aina, joten juonikuvioihin kaivataan syvempää ja erilaisempaa otetta. Muuten ok.
konspiration
Pois ruudusta. Tyhjänpäiväistä ajan ja rahan tuhlajusta.
Rami1983
En käsitä noita kommentoijia jotka väittävät olevansa opiskellut matikkaa enemmänkin, mutta väittävät ettei sarjassa käytetyt matikka jutut ole todellisia tai mahdollisia. Itse en ole peruskoulun jälkeen opiskellut matikkaa, mutta silti ymmärrän noita lasku juttuja. Ehkä olen sitten vaan nero jo syntyessään. Hyvä sarja ylippäänsä. Minusta näyttelijät ovat hauskoja ja ammattilaisia. Olen aina pitänyt varsinkin Peter MacNicol:in hahmoista, jotka ovat monesti saman kaltaisia...8D
Adamson111
Ärsyttävä sarja. Ei matematiikalla todellakaan ratkaista noin välkysti asioita. Ja monet ns. matematiikaksi esitetyt toriat eivät ole matematiikkaa, vaan logiikkaa, sosiologiaa tai sosiaalipsykologiaa. Esim. Vangin dilemma tai peliteoria.