Kanavat

JIM

Jim (lyhenne sanoista Jotain ihan muuta, kirjoitetaan myös JIM) on suomalainen valtakunnallinen, kaupallinen televisiokanava, joka aloitti digitaalisena Nelonen Plus -kanavan tilalla 26. helmikuuta 2007. Kanavan ohjelmatarjonta koostuu pääasiassa ulkomaalaisista televisiosarjoista, mutta televisiokanavalla lähetetään myös kotimaisia sarjoja. Suurimmaksi osaksi Jim-kanavalla esitetään matkailu- ja kokkailuohjelmia, luonto-ohjelmia, harrastusohjelmia, viihteellisiä asiaohjelmia, dokumentteja ja autoiluun liittyvää ohjelmistoa. Jim esittää myös mobiilipelejä sekä julkkis- ja ajankohtaisohjelmia.

Lähde: Wikipedia

  • 01:30 Älypää kuvavisa
  • 06:00 Älypää kuvavisa
  • 08:50 Ostosruutu
  • 09:50 Ostosruutu
  • 10:50 Ostosruutu
  • 11:50 Rantavahdit
    Bondilla järjestetään ammattilaissurffikilpailu ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Entinen ammattilaissurffari, rantavahti Rod "Kerrbox" Kerr on osallistumassa kisaan mm. Kelly Slaterin ja Mick Fanningin kaltaisten mahtimiesten rinnalla. Osanotto on kuitenkin vaarassa jäädä aikeeksi, sillä joku on sabotoinut Kerrboxin lautaa. Mutta kuka? Myös maailman surkeimmat surffarit mittelevät keskenään, minkä seurauksena tietysti sattuu ja tapahtuu. Australialainen sarja. 5. tuotantokausi.
  • 12:20 Anthony Bourdain maailmalla
    Liberia. Anthony Bourdain vierailee Afrikan länsirannikolla sijaitsevassa Liberiassa, joka on hiljattain kärsinyt väkivaltaisista sisällissodista. Hän tapaa myös Yhdysvaltoihin pakolaisena saapuneen miehen sekä tämän Liberiaan jääneen pojan. Amerikkalainen sarja. 6. tuotantokausi.
  • 13:10 Australian rajalla
    Muodin varjolla. Nigerialaisnainen väittää tulleensa Sydneyyn muotimessuille, mutta onko se pelkkää hämäystä? Puolalainen mies on tullut ilman viisumia Australiaan tyttöystävänsä luokse, mutta hän ei edes muista tyttöystävänsä nimeä. Australialainen sarja. 6. tuotantokausi.
  • 13:40 Halki, poikki ja pinoon
    Keittiön salaisuudet. Silpooko jätemylly sormet kuin elokuvissa? Miksi uuden jääkaapin pakastelokero ei kerää jäätä? Mikä liesimalli toimii nopeiten ja miksi? John McCalmont laittaa keittiökoneet halki, poikki ja pinoon. Amerikkalainen sarja. 1. tuotantokausi.
  • 14:10 Maailman parhaat kalapaikat
    Amazonin hirviöt. Robson Green matkustaa maailman suurimmalle jokialueelle narraamaan maailman suurinta makean veden kalaa. Arapaima, usean metrin pituinen elävä fossiili, on alueen muinainen kuningas. Kaikki Amazonin hirviöt eivät kuitenkaan ole jättiläisiä. Jotkut niistä myös tavataan esittää hämäävässä valossa, minkä Robson huomaa uskaltautuessaan pulahtamaan jokidelfiinien sekaan. Englantilainen sarja. 3. tuotantokausi.
  • 15:05 Leijonan luola UK
    Kinastelukerho. Illan jaksossa tapaamme isän ja pojan, joista kumpikaan ei meinaa saada suunvuoroa toiseltaan. Lisäksi näemme hämmästyttävän kengän ja todella huonon mainospuheen. Englantilainen sarja. 6. tuotantokausi.
  • 16:00 Mahdoton illallinen
    Valmistujaisjuhlat. Mestarikokki saa kuusi tuntia aikaa valmistaa 600 hengen aterian koulun keittiössä. Avukseen hän saa temperamenttisen keittiömestarin, kolme ruokalan tätiä ja joukon koululaisia. Amerikkalainen sarja. 2. tuotantokausi.
  • 16:30 Rantavahdit
    Bondilla on tsunamivaroitus Chilen maanjäristyksen vuoksi, mutta rantaväki ei tunnu ottavan sitä vakavasti. Lisäksi selvitellään jälleen jos jonkinlaisia tilanteita: kaupungilla ja rannalla yönsä viettäneet teinipojat sekä alaston mies tulee palauttaa huoltajilleen. Ammattiskeittari lyö päänsä ja rantavahti nenänsä. Australialainen sarja. 5. tuotantokausi.
  • 17:00 Iron Chef UK
    Sienitaisto. Keittiöareenalla käydään sienitaistoa, jossa neljä haastajaa yrittää päihittää Iron Chef Sanjay Dwivedin. Alkuruokina nähdään muun muassa sieniviillokkia ja sieni-kookosmaitokeittoa, ja pääruokina tarjoillaan herkkutatilla maustettua helmikanaa, sienikoftapyöryköitä sekä "Liisa Ihmemaassa" -sieniateria. Englantilainen ruokaohjelma.
  • 18:00 Leijonan luola UK
    Rasiasta asiaa. Tänään leijonien eteen areenalle saapuu muiden muassa paperiverhokauppiaskolmikko ja huutokaupanpitäjä. Lisäksi tapaamme ekologisen rasiakauppiaspariskunnan. Englantilainen sarja. 6. tuotantokausi.
  • 19:00 Pulkkinen
    Teatteri Tuuba. Pääosissa Jari Salmi ja Antti Virmavirta. Kotimainen sketsisarja. 2. tuotantokausi.
  • 19:30 South Park
    Jakovasaurus. Pojat törmäävät metsäretkellä erikoiseen otukseen, jonka toikkarointi huvittaa Cartmania, mutta ärsyttää kaikkia muita. Pian koko South Park on kurkkuaan myöten täynnä tätä toheloa törmäilijää. Amerikkalainen sarja. 3. tuotantokausi.
  • 20:00 Australian rajalla
    Uuden elämän toivo. Intiasta saapunut perhe herättää maahantuloviranomaisten epäilykset, että perheellä ei ole aikomuskaan palata kotiin viikon matkan jälkeen. Amerikkalaisnainen puolestaan käyttäytyy epäilyttävästi, koska hän välttelee helppoihin kysymyksiin vastaamista. Australialainen sarja. 6. tuotantokausi.
  • 20:30 Poliisit
    Hämeenlinna. Hannu ja Jussi selvittävät tieltä suistuneen auton tapausta. Kielitulkille olisi käyttöä, kun partio yrittää opastaa moottoritiellä pyöräilevää miestä. Baarin edessä sattunut joukkotappelu vaatii paikalle useamman partion ja myös poliisi joutuu painimaan. Kotimainen dokumentaarinen sarja. 4. tuotantokausi. (21')
  • 21:00 JIM D Historia: Brad Meltzerin tulkinnat
    Presidentin salakirjoitus. Brad Meltzer tiimeineen tutkii amerikkalaisen kansallissankarin Meriwether Lewisin kuolemaa. Yleisesti sitä pidetään itsemurhana, mutta voisiko kyseessä sittenkin olla murha? Varsinkin kun Lewisin tiedetään vaihtaneen salaisia viestejä presidentin kanssa. Amerikkalainen dokumenttisarja.
  • 22:00 Pulkkinen
    Paikka, jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Pääosissa Jari Salmi ja Antti Virmavirta. Kotimainen sketsisarja. 2. tuotantokausi.
  • 22:30 Villit nettivideot
    Internetin kelmit. Jaksossa tutustutaan YouTubesta löytyvään kelmivalikoimaan, josta löytyy niin äksyjä kissoja, ilkeitä lähimmäisiä kuin tahatonta töppäilyäkin. Englantilainen sarja. 2. tuotantokausi.
  • 23:00 South Park
    Naispaholainen. Chef löytää elämänsä naisen ja aikoo naimisin. Pojat yrittävät estää sen, sillä he ovat varmoja siitä, että Chefin morsian on naispaholainen helvetistä. Amerikkalainen sarja. 3. tuotantokausi.
  • 23:30 Alaston piilokamera
    Sarjassa vilautellaan hyvää aavistamattomien kadunmiesten -ja naisten iloksi ja ihmetykseksi piilokameran hengessä. Ukrainalainen sarja. 6. tuotantokausi. (23')
  • 00:00 JIM D: Ranskalaisten puolustuslinja
    JIM D: Ranskalaisten puolustuslinja. Saksan uhan kasvaessa 1930-luvulla Ranskassa varauduttiin sotaan rakentamalla koilliselle rajalle yksi kaikkien aikojen edistyksellisimmistä puolustusjärjestelmistä. Kalliin hankkeen hyödyllisyys kuitenkin kyseenalaistettiin, kun Hitlerin joukot valtasivat Ranskan varsin nopeasti toisen maailmansodan puhjettua. Amerikkalainen dokumenttisarja.
  • 01:00 Sali
    Vapaaotteluturnaus Chicago Collision jatkuu. Tänään kehässä on Joonas. Miten Mixu ja Antti pärjäävät kulmassa? Ollilla riittää kiirettä. Kotimainen realityohjelma. 1. tuotantokausi.
  • 01:30 Älypää kuvavisa
Rekisteröidy!
Rekisteröidy käyttäjäksi, niin Telkku muistaa suosikkisi myös huomenna. Voit kirjautua nyt myös Facebook tililläsi!
Suosikin poistaminen
Olet poistamassa suosikkia, joka on tyypiltään "osa tekstiä". Suosikin etsittävä teksti on:

Suosikin poistaminen tulee vaikuttamaan seuraaviin näkyvissä oleviin ohjelmiin:


Poistetaanko suosikki?
 
älä kysy tätä uudestaan, poista suosikit aina automaattisesti.